lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lukijan blokki

Päivitän blogia lauantaisin, mutta viime lauantai jäi väliin, koska olin koko päivän kiinni.

Olen kamppaillut lukemisen kanssa viime ajat. Vaikka luen koko ajan ja kaikkea, tietoa ja kaunoa, runoa ja proosaa sekaisin, mikään genre, tyyli tai tapa ei nyt herätä minua oudosta kielellisestä talviunesta, jossa olen jo pitkään harhaillut. Yleensä toisten kirjoittamat kirjat merkitsevät ihan konkreettista keidasta kaiken aikataulutetun arkikuvion keskellä. Muu perhe menee aina ennen minua nukkumaan, ja rakastan lueskella etenkin iltaisin, kun olen viimeisenä hereillä ja on rauhallista ja hiljaista. Nykyinen lukemiseen ja kieleen liittyvä hibernaatio on hämmentävä ja ahdistavakin tila. Se osoittaa jälleen kerran selvästi, että kirjoittajan koti ei ole vain fyysisessä asunnossa vaan mitä konkreettisimmin myös kielessä. Ja silloin kun kielen sisällä ei ole mukava olla, tulee nopeasti koditon fiilis. Kirjoittajan blokki -nimisestä ilmiöstä en ole kärsinyt, mutta voisin puhua kohdallani nyt kyllä lukijan blokista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti