lauantai 24. kesäkuuta 2017

Miten sinua rakastinkaan, kieli!

Kieli, tuo oikkuileva rakastettu, joka kykenee nostattamaan valtamerenkokoisen kiukun ja epätoivon. Olen toistakymmentä vuotta visualisoinut kirjoittajan mielessäni nöyräksi hahmoksi, joka joka päivä on polvillaan muurin edessä, joka päivä koputtaa muuria. Muuri ei antaudu vaan pysyy muurina, mutta raapii verille nyrkin ja sormet (tietysti, tämä alahan kuuluu masokisteille). Jonakin päivänä (jos tuuri käy) muuriin lopulta kaikesta koputtelusta syntyy hiuksenhieno halkeama, jota voi yrittää käydä suurentamaan. Siellä välkähtelee, siellä odottaa The Kieli, uusi mahdollisuus.  Siellä ovat sanat joita muovata ja juoksuttaa, joilla täyttää paperi, maailma. Mutta ennen sitä: muuria, koputtelua, raivostuttavaa polvillaanoloa.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Salakirjoitusta

Tänään olen seuraavan romaanini asemesta kirjoittanut vallan muuta teosta, joka itse asiassa julkaistaan ennen romaania. Ajatukseni ovat niin kiinni töissäni, etten saa blogiin kasaan kovin "koosteista" lyhytkirjoitusta. Tosin se ei ole tarpeenkaan, tämähän on työpäiväkirjamainen blogi, jossa prosessin näkyvyys sallitaan. Minun pitäisi ehkä muutenkin nojata yhä enemmän New Sentence -tyyppisiin tekniikoihin, sekä kaunokirjallisessa tuotannossa ja elämässä, heh.

Raskasta ei ole itse kirjoittaminen, vaan tähän työhön erottamattomasti liittyvä emotionaalinen vuoristorata. Viime ajat olen jälleen taiteillut tyypillisten huippujen ja "syöksyahdinkojen" maastoissa, kun nämä työn alla olevat teokseni paljastavat vuoron perään mahdollisuuksiaan ja umpikujiaan. Kuitenkin pohjalla on aina solidimpi pohja ja jatkuva vakaus: tietoisuus siitä, että olen omasta tahdostani tehnyt sellaista mitä haluan tehdä ja tutkinut taiteen keinoin minua kiinnostavia kysymyksiä. Vaikka välillä nuo kysymykset pirstoutuvat salakirjoitukseksi, jonka parissa saan pitkään taistella.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Lukijan blokki

Päivitän blogia lauantaisin, mutta viime lauantai jäi väliin, koska olin koko päivän kiinni.

Olen kamppaillut lukemisen kanssa viime ajat. Vaikka luen koko ajan ja kaikkea, tietoa ja kaunoa, runoa ja proosaa sekaisin, mikään genre, tyyli tai tapa ei nyt herätä minua oudosta kielellisestä talviunesta, jossa olen jo pitkään harhaillut. Yleensä toisten kirjoittamat kirjat merkitsevät ihan konkreettista keidasta kaiken aikataulutetun arkikuvion keskellä. Muu perhe menee aina ennen minua nukkumaan, ja rakastan lueskella etenkin iltaisin, kun olen viimeisenä hereillä ja on rauhallista ja hiljaista. Nykyinen lukemiseen ja kieleen liittyvä hibernaatio on hämmentävä ja ahdistavakin tila. Se osoittaa jälleen kerran selvästi, että kirjoittajan koti ei ole vain fyysisessä asunnossa vaan mitä konkreettisimmin myös kielessä. Ja silloin kun kielen sisällä ei ole mukava olla, tulee nopeasti koditon fiilis. Kirjoittajan blokki -nimisestä ilmiöstä en ole kärsinyt, mutta voisin puhua kohdallani nyt kyllä lukijan blokista.