Edellinen blogiteksti jäi hieman ilmaan ja sai jäädäkin, koska koko työpäiväkirjabloggaamisen idea on representoida keskeneräisyyttä, keinottomuutta ja muuta työskentelyprosessin kannalta oleellista. Solmimattomat langanpäät ovat tuskallisia vain, jos tavoitteena on hygieeninen viimeistely. On eri asia pyrkiä työssään täydellisyyteen kuin pyrkiä rehellisyyteen. Täydellisyyden himo on ansa, joka sisältää oman mahdottomuutensa: kukaan ei tiedä, mitä täydellisyys on. Jo tämänkin tähden sen tavoittelu on ajanhukkaa. Rehellisyys on asia erikseen. Kirjoittaja tietää varmasti sekä aivoillaan että sydämellään, onko ollut rehellinen työssään: onko antautunut omalle reikäisyydelleen sekä tekstin loputtomalle ja kauhealle keskeneräisyydelle, onko häivyttänyt tarpeensa esitellä omaa ajatteluaan tekstissä ("olen ajatellut tätä ja tätäkin, se kaikki on tungettava tähän teokseen"), onko luopunut sanoilla poseeraamisesta. Joka kerta yhä uudestaan samat sudenkuopat, minkä tähden ajatus "valmiista" kirjasta on aika paradoksaalinen. Kirja on valmis, kun tekijä pystyy luopumaan valmiuden vaatimuksesta (ja muista tekosyistä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti