lauantai 5. elokuuta 2017

Valmis on aina keskeneräinen

Olen pitänyt blogitaukoa kesän kunniaksi, mutta palaan nyt jälleen lauantaipäivitysrytmiin. Työn alla oleva romaani tahtoo paljon muutakin kuin ryhtyä kirjaksi. Tällä hetkellä se tahtoo seurustella: kirjoitan sen rinnalla teoksia, jotka eivät liity siihen mitenkään. Kuitenkin tämän rinnakkaisprosessin johdosta siitä luultavasti paljolti tulee se, millaisena se aikanaan kansien välissä näyttää. Yleensä jo ideavaiheessa tiedän, mikä aihio tulee päätymään mihinkin teokseen - ne ovat kielellisestikin keskenään niin erilaisia. On myös lohdullista, että useimmiten ainakin JOKIN teoksista etenee, kun muut pysyttelevät hiljaa taustalla.

Lapsena ja nuorena kuvittelin jostakin syystä, että kirjat ovat "valmiina" olemassa jossakin, kunnes joku kaivaa ne esiin eli tunkee paperille sanat oikeassa järjestyksessä - hiukan kuin kuvittelisi, että muodottoman graniittilohkareen sisällä odottaa valmis veistos, kunhan vain hiukkasen jaksaa vaivautua, lyö pari iskua graniittiin... Pieni, liikuttava kuvitelma, josta on enää vaikea saada kunnolla kiinni. Kirja on valmis, kun käsikirjoitus lähtee painoon; muuten korjaamisen prosessi olisi ikuinen, eli kirjoittaja jäisi ikiajoiksi roikkumaan fantasiaansa täydellisestä taideteoksesta (ja, huom! itsestään täydellisenä, haavoittumattomana - tämä olisi vielä huonompi juttu, jos kyseessä olisi aikuisen ihmisen visio taiteen tekemisestä). Yksikään teos ei valmistuisi. Onneksi työssä ei ole kyse ihanteiden hellimisestä ja kiinnipitämisestä vaan jakamisesta: työ on annettava maailmalle. Sen jälkeen voi tulla jälleen uusi työ.

Eri teosten rinnakkain kirjoittaminen auttaa osaltaan juuri tässä: harhaisten kuvitelmien näivettämisessä ja itse työhön keskittymisessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti